1. Itken onnetonta aikaa
  2. Game Over


Vihan Munasta VMII:ksi (Pnuk?)

Vihan Muna oli turkulainen punk-/uuden aallon yhtye, joka vaikutti vuosina 1977-1979. Yhtyeen perustivat Olli Kauniskangas (basso ja laulu), Harri-Tapio Siivonen (kitara) sekä Mieto Kaljanen (tamburiini). Yhtyeen ideologiana oli tehdä asiat hieman eri tavalla; ei aina käyttää kaikkein itsestäänselvimpiä ratkaisuja.

Yhtyeeseen liittyi sittemmin TV:n Orjien kitaristi Juha Laukkanen rumpaliksi ja hieman myöhemmin Markku ”Ilmari” Ilmanen kakkosrumpaliksi. Miksi kaksi rumpalia? Miksi ei.

Yhtye keikkaili varsin runsaasti Varsinais-Suomessa ja kävi jopa Tampereella Safety Pins-klubilla esiintymässä. Yhtyeen jäseniä kutsuivat kuitenkin aikaa myöten uudet haasteet, ja niinpä Vihan Muna siirtyi historian lehdille soittelemaan. Yhtyeeltä ei jäänyt jälkeen mitään julkaistua materiaalia, paitsi pienlehti Puikon julkaisema Live på Kåren-kasetti vuonna 1979, mutta kyseessä lienee vielä suurempi (vaan ei halutumpi) harvinaisuus kuin Ratsian Kloonattu sukupolvi. Ainoa tähän mennessä jälkipolville jäänyt äänitallenne on Stupido Recordsin 2009 ilmestyneellä Punk ja Yäk-kokoelmalevyllä autotalliäänitys kappaleesta Teräsmies (alkup. The Damned: Born to Kill).

Myöhempinä vuosina Vihan Munan sukupuusta löytyy esimerkiksi yhtyeet TV:n Orjat, Liikkuvat Lapset, 500 kg lihaa, Nylon 66’ers, Trouble Bound Gospel ja Uhrijuhla.

Talvella 2016-2017 Kauniskangasta ja Siivosta haastateltiin Turun historiayhdistyksen tänä vuonna ilmestyvään Turku Pop-kirjaan hurjista punk-sotien vuosista 1977-1980. Samalla löytyi runsaasti jo kadonneeksi luultua nauhamateriaalia (demoja, live-äänityksiä). Koska Kauniskangas ja Siivonen viettivät myös 40-vuotistaiteilijajuhliaan keväällä, päätettiin tutkia mahdollisuutta julkaista yhtyeen ”legendaarinen” Live på Kåren-kasetti.

Nauhoitus osoittautui yllättävän hyväksi (sekä äänitysteknisesti että asenteellisesti) ja nauhoitukselle löytyi myös julkaisija.

Kesällä 2017, kun sekä live-nauhoituksen että kirjan julkaisuajankohdat varmentuivat, Kauniskangas ja Siivonen päättivät, että Vihan Munan olisi varmastikin asiallista myös konsertoida pitkästä aikaa. Koska yhtyeen kokoonpanossa ei kukaan ole soittanut varsinaista pääinstrumenttiiaan, niin rumpaliksi kysyttiin turkulaista tuottajavelhoa Jani Lankista. Hetkeä myöhemmin mukaan liittyi vielä Mikko Jakonen kosketinsoittajaksi.

Kokoonpano toimi sen verran mallikkaasti, että se päätettiin kohottaa ”oikea”yhtye-kategoriaan. Samalla päätettiin kuitenkin kunnioittaa alkuperäistä Vihan Munaa sillä, että uusi kokoonpano esiintyy nimellä VMII.

Marras-joulukuun vaihteessa 2017 ilmestyvät Vihan Munan/VMII:n ensimmäiset viralliset äänitallenteet. Vihan Munan Live på Kåren ilmestyy digitaalisesti uudelleenmasteroituna c-kasettina ja VMII:n uusia versioita vanhoista kappaleista sisältävä Järvi-ep cd-muodossa turkulaisen Plastic Passionin julkaisemina.

VMII aloittaa samalla myös sydänten särkemisen maanlaajuisesti kokoonpanossa Olli-Matti Kauniskangas (basso, laulu), Mikko Jakonen (kosketinsoittimet), Harri-Tapio Siivonen (kitara) ja Jani Lankinen (rummut).

Mutta mitä on Pnuk?
Hieman virheellistä ja väärinkirjoitettua punkkia.